Ho ho ho ja yo. Mikä on kamalin joulumuistosi? Minun on se, kun halusin ostaa kaikille rakkailleni jonkun ihanan pienen lahjan. Päädyin ostosreissullani itkemään Kolmen sepän patsaan juurelle riittämättömyyttäni ja tunsin itseni maailman paskimmaksi ihmiseksi.

On minulla muitakin kamalia joulumuistoja (pukin tekoparta etupihan koristeomenapuussa), mutta tuota edellä mainittua mietin edelleen. Ne muut kamaluudet saa minut ehkä vähän nauramaan, totaalimurtuminen Helsingin keskustassa ei. Eikä se ollut edes ainoa kerta, kun itkin sitä, miten huono ihminen olen kun minulla ei ole kaikille lahjaa.

Sitten päätin lopettaa joulun suorittamisen. Silloin syntyi tämä ajatus.

Voit tulostaa itsellesi tuon oivan muistutuksen lataamalla sen täältä. Arkin koko on A4, kuvan koko on 130 mm x 180 mm.

Ja niin minusta tuli oman elämäni Grinch

No ei oikeesti. Toisinaan olen vaan hieman takakireä. Pidän edelleen joulusta, vaikka henkilökohtaisesti joulu onkin menettänyt merkityksensä perinteisenä perhejuhlana. Joulua voi onneksi viettää monella tapaa ja monessa eri kokoonpanossa. Yleisin tapa päästä joulufiilikseen on lie pikkujouluilu ystävien ja työkavereiden kanssa.

Näihin jouluilotteluihin liittyy joskus myös lahjojen vaihtoa, ja tähän olenkin tehnyt teille pienen apuvälineen – valmiit pakettikortit! Tekstit on tehty juuri niitä kavruja ja työkamuja ajatellen, joita haluat erityisellä lämmöllä muistaa tänäkin jouluna.

Lataa värikkäät pakettikorttisi täältä! Voit nostaa panoksia askartelemalla pakettikortit yhdessä ystävien kanssa. Samalla voitte valkata sieltä täsmäiskuina toisillenne juuri ne täydelliset joulunlämpöiset viestit, joilla haluatte tänä jouluna toisianne muistaa.

Ja on eräs protip, jolla vältät lerput pakettikortit.. Bongasin sen Lankahelvetin Hennan stooreista: tulosta pakettikortit suoraan tarrapaperille, ja liimaa lätkäyttele ne paksulle pahville ihan muina tonttuina. Ei lerputa sen jälkeen.

Mikäli aiemmat pakettikortit ovat mielestäsi liiallista väri-iloittelua, voit tulostaa samat sydämelliset viestit myös mustavalkoisena täältä.

Oikein ihanaa joulukuuta juuri sinulle. Teethän sinäkin vain sen verran, kuin jaksat. Peace!